Antti Tuisku, Tehosekoitin ja JVG Tammerfestiin – pääareenan koko ohjelma julki!

Tampereella heinäkuun puolivälissä 16.-18.7.2020 juhlittavan kaupunkifestivaali Tammerfestin pääareenan ohjelma on valmis. Ratinanniemen festivaalipuistossa esiintyvät paluun tekevä Tehosekoitin sekä uuden albumin julkaissut ja pitkän tauon jälkeen livenä nähtävä Antti Tuisku 

 

Yleisön toiveesta Tammerfestin yleisöä saapuvat viihdyttämään myös kolme Emma-pystiä vastaanottanut Lauri Tähkä, kotikentällään esiintyvä festivaalin vakiovieras, konkariyhtye Popedaneljä Emmaa haalinut ja hallikiertueen myötä festarilavoille saapuva rap-duo JVGpop-tähti SANNI ja Iiro Rantalan kanssa kesällä keikkaileva Eppu Normaali.  

Groovaavaa kesämenoa Ratinanniemessä tarjoilevat Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani sekä reggaeyhtye Jukka Poika & Band. Bileet laittaa viimeistään pystyyn Teflon Brothers 

Yleisön ikisuosikki, laulaja-lauluntekijä J. Karjalainen, rock-moottori Apulanta, ”Epäröimättä hetkeekään” -biisin julkaissut rap-artisti Elastinen, pop-kuningatar Kaija KooVuoden naisartisti-Emmalla palkittu Ellinoorauuden tulemisen elektrovivahtisella Momentum-trilogiallaan tehnyt Chisu ja toisen albumin julkaissut Vesala ovat niin ikään festivaalin tuoreita kiinnityksiä. 
Päiväkohtainen ohjelma on julkaistu verkkosivuilla www.tammerfest.fi. 

 

”Saimme Tammerfestiin kaikkien aikojen ohjelman! Olemme iloisia, että voimme tarjota yleisölle kompaktisti kolmessa päivässä maamme ykkösartistien keikat – loistavassa miljöössä ja tapahtumapuitteissa aivan kaupungin ytimessä”, kommentoi tuottaja Jonna Myllykangas. 

 

Tammerfestin suosittu VIP 

Suosiotaan vuosi vuodelta kasvattanut VIP sisältää oman alueen, VIP-palvelut-, -passin ja -kaulanauhan sekä VIP Menun. Buffet-tyylinen monipuolinen menu vaihtuu päivittäin ja siinä on huomioitu asiakkaiden erikoisruokavaliot. Menu on julkaistu osoitteessa www.tammerfest.fi.  

 

Viime vuonna yleisöennätys 

Pääareenalla koettiin viime kesänä yleisöennätys, kun festivaalivieraita vieraili kolmen päivän aikana yhteensä 30 000. Koko Tammerfestissä yleisöä oli 80 000.  

Perjantai ja lauantai olivat loppuunmyytyjä sekä kaikkien tapahtumapäivien VIP-liput myytiin niin ikään loppuun jo ennakosta. Lipunmyynti käy tänäkin vuonna vilkkaana. Kolmen päivän lippuja on myyty tuplasti enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Myös VIP-lippujen kysyntä on vuosittain kasvava, joten nekin kannattaa hankkia hyvissä ajoin”, Myllykangas vinkkaa.  

Kaikki tämän vuoden Tammerfestin pääareenan lipputyypit ovat nyt myynnissä ja keväthinnat voimassa 9.3. saakka. Tarkemmat aikataulut sekä klubiohjelma julkaistaan keväällä.  

 

TAMMERFEST 

Tampere, Ratinanniemen Festivaalipuisto ja klubit 16.-18.7.2020 

 

Esiintyjät: 

Torstai 16.7.: Apulanta, Kaija Koo, Elastinen, Ellinoora, Chisu 

Perjantai 17.7.: Antti Tuisku, JVG, SANNI, Eppu Normaali, Vesala, Jukka Poika & Band 

Lauantai 18.7.: Tehosekoitin, Lauri Tähkä, Popeda, Teflon Brothers, J. Karjalainen, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani 

 

Lippujen hinnat: 

3 päivää 129e 

2 päivää (to-pe / pe-la) 115e 

1 päivä 69e 

Lastenlippu 1 päivä 11,50e 

VIP 3 päivää 269e 

VIP 1 päivä 129e 

Ratinanniemen Festivaalialue on ikärajaton. Alle 12-vuotiaat alueelle huoltajan seurassa. Lastenlippu on tarkoitettu 3-10 -vuotiaille, jotka saapuvat alueelle vanhempiensa seurassa. VIP-liput ja alueen anniskelualueet K-18. 

 

Kuvia median käyttöönhttp://tammerfest.fi/info/media/ 

Kuvaaja Jarkko Laine 

 

www.tammerfest.fi/ 

www.facebook.com/Tammerfest/ 

@Tammerfest #tammerfest 

Nelonen Media Live Oy on tapahtumatuotantoon erikoistunut yritys, joka tuottaa tapahtumia, festivaaleja ja konsertteja eri puolella Suomea. Nelonen Media Liven tuottamia festivaaleja ovat mm. Rockfest, Himos Juhannus, Iskelmä Festivaali, Suomipop Festivaalit Jyväskylässä ja Oulussa sekä Kuopiorock -festivaali. Nelonen Media Live on osa Sanoma-konsernia.